Burundi 2008

Burundi 17.7.-12.8.2008

Suosittelen nautiskelemaan tämän tekstin vaikkapa luku kerrallaan kahvikupin äärellä ;)
Käytin tekstin runkona alunperin IRC-galleriassa julkaisemaani matkablogia. Sieltä napatun tekstin tunnistaa yleensä puuttuvista ä-kirjaimista. Jätin tämän yksityiskohdan korjaamatta säilyttääkseni jotain alkuperäisestä tunnelmasta. Olen lisäillyt tekstiä varsinisesta päiväkirjastani sekä blogitekstin sekaan että ihan omiin lukuihinsa. Tekstin tyyli on siis hieman vaihtelevaa.

Burundi ei ehkä ole ensimmäisenä monienkaan matkakohdelistalla, varsinkaan nyt, kun siellä on jälleen hyvin levotonta ja sotaisaa. Vuonna 2008 maassa oli melko rauhallinen aika kaikkien sotaisuuksien välissä. (ks. esim.Ylen Burundi-artikkeli).
Tutustuttuamme Suomessa erääseen Burundista kotoisin olevaan mieheen, virisi lopulta idea käydä Burundissa. Matkalla mukana Isä, äiti, minä, pikkusiskoni

Matkareitti (kartta Google mapsista)

Irina sekä tämä tuttavamme M.

Matkan aikana olin aika pitkään lievässä kuumeessa ja muutenkin kipeänä, niin se vähän laski mielialaa. Kaiken kaikkiaan tuo 3 viikon matka oli kyllä ikimuistoinen kokemus.
(Valuuttakurssi: 10 000 Burundin frangia oli n. 5 €)

Lähtökuume
Keskiviikko 16.07.2008

Irinalla kuumetta ihan kirjaimellisesti. Toivottavasti se nyt on huomenna ihan kunnossa.
Pakkailut on suunnilleen pakattu.
Huomenillalla lähtee laiva kohti Tukholmaa. Perjantaina sitten lennetään Italian, Etiopian ja Ruandan kautta Burundiin. Lennot kestää noin 20 tuntia. Tulee pitkä matkarääkki.

Burundin kartta
Käytiin suunnilleen punaisten viivojen alueella, minulla ei ole kunnon käsitystä ajoreiteistä. Pääosa ajasta vietettiin pääkaupungissa Bujumburassa.

 

Perjantai 25.07.2008
Burundissa ollaan!!! Ekan viikon kuulumiset

Ai etta talla jollain ranskalaisella tms. nappiksella on vaikee kirjottaa, ku kirjaimet on missa sattuu..
Nettikahvilan superhidas yhteys, mutta onpa kivaa silti paasta nettiin.

Ilmakuva Bujumburasta

Viime viikon torstaina tosiaan lahettiin matkaan, laivalla Tukholmaan, jossa hengattiin paiva paikallisten burundilaisten kaa. (Ne on sukua naille, kenen luona asustetaan.)
Lento, johon kuului valilasku Roomassa, vaihto Etiopiassa ja valilasku Ruandassa, kesti 17 tuntia. Bujumburan lentokenttä oli pieni. Sieltä piti ostaa viisumit, että päästiin maahan.


Asutaan vuokrahuoneissa erään pariskunnan isossa talossa, vähän paremmalla asuinalueella. Nukun irinan kaa parisangyssa, moskiittoverkon alla. Meillä on tietty myös malarialääkitys kaiken varalta.  Ei täällä kuitenkaan hirveästi hyttysiä ole.

Minä ja Irina asuinpaikkamme etuovella

Niillä on täällä palvelijoita/kotiapulaisiakin (pari nuorta miestä) esim. laittamassa ruokaa ja pesemässä pyykkiä (käsin. Me kyllä pestään itse omat pyykit). Dom tekee meille yleensä ruuat. Aina todella koristeellisia salaattiasetelmia, melkein kuin taidetta. Sitten on aina jotain vihreää kasvismössöä, joka näyttää pinaatilta, mutta ei kyllä maistu siltä. Hedelmät on ihania. Söin maailman mehukkainta ananasta. Ja avokadoja. Niitä neuvottiin syömään lusikalla suoraan kuorestaan, ripaus suolaa vaan päälle. Papaija maistuu vähän happamalle maidolle, siitä en oikein tykkää.
Suihkusta tulee tyyliin koko maassa vain jääkylmää vettä. brrr. Lämminvesivaraajat eivät ole ensisijainen hankinta.
Sää on niinku Suomen nätti kesa, ei ainakaan ihan liian kuuma. Täällä tulee aina kuuden aikaan nopeasti ihan pilkkopimeää. Hämärää aikaa ei juurikaan ole, olemmehan lähes päiväntasaajalla.

Naapurissa asuu kukko, joka kiekuu aamuisin joskus viiden aikaan ekan kerran. Yksi aamu haaveilin kaikista mahdollisista tavoista, miten voisin saada sen hengiltä, kun se vaan jatkoi ja jatkoi sit kiekumista monta tuntia. Sitten onneksi muistin, että mulla on mukana korvatulpat. Isäkin jo ehdotti, että ostetaan se kukko siltä naapurilta ja pistetään pataan.

Hankittiin yksi paikallinen prepaid-liittymä ja laitettiin se mun  puhelimeen, kun mun liittymä ei edes toimi täällä. Onneksi isän puhelimesta voin lähettää Jimille viestejä.

Pääkielinä puhutaan ranskaa, swahilia ja paikallista kieltä kirundia. Kyllä englannillakin suunnilleen pärjää ainakin jotenkin, ainakin kaupungissa.

Näkymä asuintalon yläkerran parvekkeelta

Elektroniikkamyymälä

Ollaan pyoritty tämä viikko täällä pääkaupungissa Bujumburassa. Liikenne on kaaos. Tiet on täällä melkein kaikki aivan kamalia. Meillä on vuokrajeeppi käytössä, tosin siinä on ratti väärällä puolella. Liikenne on kuitenkin samansuuntainen kuin Suomessa. M. on lähinnä ajanut. ja onneksi myös paikalliset kuskailee meitä. Auto on jo hajonnut pariin kertaan ja pitää aina välillä viedä sitä korjaamolle.

Autokorjaamo

Taalla on tosi vahan valkoihoisia, ja tosi monet ihmiset siksi tuijottaa meitä pitkään, se on vahan ahdistavaa... Ja monet lapset tulee käsi ojossa kerjäämään rahaa. Jonkin verran näkyy sotilaita tms. aseiden kanssa.

Eräs toinen ompelimo

Tiistaina käytiin torilla, se oli sellainen katettu markkinabasaari. Todella kova tungos ja ahdasta ja likaista. käytäville oli tuotu vammaisia lapsia kerjäämään. Oltiin näiden paikallisten kanssa, ne hoiti ostamisen ja tinkimisen. Valkoihoisilta pyydetään kuulemma automaattisesti kaikesta ainakin kolminkertainen hinta. Käytiin myös pienessä ompelimossa. Aika antiikkisilla koneilla ne teki kaikkea. Ostettiin siellä tehtyjä mekkoja. (jälkihuomio: yhtä sieltä ostamaani asua olen sittemmin käyttänyt varmaan joka ikisessä mahdollisessa raamattunäytelmässä)


Keskiviikkona käytiin ulkoilmamuseossa. Siellä oli mm. sellaisia kaislamajoja. Opas kertoi, miten aikanaan on eletty sellaisissa. Eletäänköhän jossain nykyäänkin? Siellä oli myös eläintarha: käärmeitä ja krokotiileja yms. Käytiin myös rannalla kävelemässä.

Rannalla on tullut loikoiltua ja päästiin myös vähän veneilemään. Tanganjikajärvessä en uskaltaisi uida, sieltä voi kuulemma saada jonkin loisen...ja siellä on krokotiileja. Järvi näyttää kyllä rannasta katsottuna ihan mereltä, on niin iso.

Eilen käytiin jossain vapaan suunnan seurakunnassa ylistyskokouksessa. Meidät ohjattiin melko eteen istumaan. Oli tosi kova meteli. Pari naista tulkkasi meille englanniksi, koska kaikki tapahtui kirundin kielellä. Kokous kesti pari tuntia, josta n. 90% oli ylistystä, laulua ja rukousta.

Lähes jokaisessa pikkubussissa luki uskonnollisia tekstejä
(sekä kristityillä että muslimeilla)

Rannalla tuulee

Huomenna mennaan kaymaan maaseudulla.
Mulla on nyt vaha kuumetta ja kurkku kipea, mut kyl taa tasta.

Ekaa kertaa vuoristossa 
Maanantai 28.07.2008

Mulla kesti 10 minuuttia, etta paasin kirjautuun sisaan galtsuun! 10 minsaa!
Onneksi taa netti ei oo kallis, tunti maksaa 60 snt ja sita rataa.
Ja paasin koneelle jos on enkkunappis, oi ihanuutta, kirjaimet on taas paikoillaan :)
Oon ollu nyt kipeena. Eilen oli kuumetta, edellisinakin paivina vahan.

 Mut lauantai oli kyl tosi upee paiva!




Yksi nainen vei meidat jeepilla ajelulle vuoristoon, siis maaseudulle. Oi etta siel oli upeat maisemat!
Ja joka puolella kasvoi banaanipuita ja palmuja.  

helpoin tapa pyöräillä ylämäkeen?

Sit aina pysähdyttiin pieniin kauppakeskittymiin ja ihmiset ymparoi auton ja myi vaikka mita. Ostettiin 4 isoa terttua vihreita banaaneja ruuaksi ja myös pari niita makeita keltaisia banaaneja, maksoi yhteensa kai euron.

Ostoksien tekoa varten ei tarvinnut poistua autosta

Ajettiin vuoren laelle ja pysahdyttiin semmoiseen kahvioon. Syotiin grillattua vuohenlihaa ja ruokabanaaneja, jotka siis tosiaan maistuu perunalle. Tai ei ihan, mut aika lahelle.
Siellä vuoristossa oli aika viileaa, sillä naisella oli siksi mukana toppatakki!
Alas ajaessa meni korvat ihan kauheen lukkoon, no tultiin aika kovaa 2,5 km:n korkeudesta, niin ei kai ihme.
Tie oli ihan hyvassa kunnossa, mutta tosi mutkainen kyllakin.

Vuohenlihavartaita banaanin kera

Eilen muut menivat kaymaan sunnuntaikokouksessa jossain karismaatisessa seurakunnassa, mutta ma jain kotiin lepaamaan, kun olin niin kipea.

Taa viikko ollaan kai lahinna kaupungissa, mut vikalla viikolla lahetaan vuoristoon mokille sen perheen kaa, kenen luona asutaan.
Ei kai enempaa talla kertaa. Irina haluaa jo lahtea pois kahvilasta. Mennaan sitten.

Kertomus siitä, kun isä ja äiti halusivat ostaa limua kioskista:

 Eilen isä ja äiti halusivat ostaa läheisestä pikkukioskista limonadia. Nuori myyjä ei ymmärtänyt englantia, mutta onneksi hänen englannintaitoinen ystävänsä oli käymässä kioskilla ja avusti kaupankäynnissä.

(kuvan kioski ei liity juuri tähän tapaukseen)

Isä ja äiti eivät meinanneet saada limonadia, sillä heillä ei ollut antaa vaihtopulloja. Lopulta he pitkän keskustelun jälkeen saivat luvan ostaa pullot 500 frangia/kpl ja sen lisäksi niiden sisällön 350 frangia/pullo. Isä ja äiti ostivat 8 pulloa sitruunafantaa. He sopivat, että kun lopulta palauttavat pullot viimeistä kertaa, he saavat panttirahan takaisin. (vaikka ei sillä summalla niin väliä olisi, mutta myyjälle oli kai tärkeintä varmistua siitä, että saisi pullot vielä takaisin).

Tänään isä ja äiti menivät jälleen samalta kioskilta ostamaan limonadia. Nyt heillä oli oikeaoppisesti vaihtopullot mukanaan. Tällä kertaa voisi siis maksaa vain sisällöstä. He olisivat vaihteeksi halunneet ostaa Coca colaa, mutta sitä he eivät saaneet, koska tulivat kioskille tyhjien fantapullojen kanssa. Pullon siis voi vaihtaa kioskilla vain samanlaiseen. Siispä isä ja äiti ostivat jälleen sitruunafantaa, tällä kertaa 4 pulloa.

Pullot on täällä muutenki aika kovaa tavaraa, silla maalla pikkupojat oli ylionnellisia, kun annettiin niille meidän tyhjät vesipullot.

Kävelyretki viidakossa ke 30.7.

Heräsimme vähän ennen yhdeksää. Söimme aamiaisen ja lähdimme liikkeelle vuokrajeepillämme. M. ajoi, isä istui edessä ja me naiset takana (jossa ei ole turvavöitä!). Kaupungissa vielä tankkasimme, vaihdoimme rahaa ja annoimme kerjääville pojille jokusen satalappusen. Postin pihalla tapasimme M:n tuttavan, joka halusi viedä meidät päiväretkelle katsomaan apinoita viidakkoon. Hän ajoi koko matkan edellämme vanhalla pikkuautollaan.
Tie kulki Tanganjikajärven suuntaisesti etelään päin kohti Tansanian rajaa. Ajomatkassa kesti noin 2 tuntia, sillä tie oli paikoitellen ihan kauheassa kunnossa. Sota on tuhonnut aika paljon asioita, uusi tiekin oli nyt vasta rakenteilla. Liikenne oli mielenkiintoista. Vastaamme tuli mm. banaaninviljelijä viemässä valtavaa banaanikuormaa polkupyörällä myyntiin, hurjastelevia jeeppejä sekä naisia kävelemässä vauvat selässä ja isot tavaramäärät pään päällä.

Maisema oli tasaista, vuoristo näkyi kauempana idässä, järvi lännessä. Järvellä näkyi kalastajia pienissä veneissä. Valtavat banaaniviljelmät vaihtuivat etelämpänä palmumetsiin, jos suoria palmurivejä voi metsiksi kutsua. Alueella tuotetaan valtavasti palmuöljyä. Muutaman kilometrin välein oli kauppapaikkoja, jonne ihmiset kokoontuvat ostamaan ja myymään.
M. muisteli, että ennen sotaa apinoita tungeksi jopa tielle, mutta kun saavuimme määränpäähän, ei missään näkynyt eläimiä. Paikalla oli ihmisiä, jotka sanoivat apinoiden elävän syvempänä metsässä. Kaksi sotilasta lupautui saattamaan meitä.
Tien vierestä lähti polku viidakkoon. Muuten metsä oli läpipääsemättömän tiheää. Polku oli valtavien lehtien peitossa ja kulki paikoin puiden muodostamien katosten alta, paikoin tiheässä pusikossa taivasalla. Puusto näytti vanhalta ja sammaloituneelta, siellä täällä roikkui liaaneja. Ylitimme myös pienen joen pientä silta myöten. Silta oli rakennettu pyöreistä oksista.

Kuljimme eteenpäin ja ihmettelimme kasveja. Ilma ei ollut liian kuuma eikä kostea, silti tuli hiki. Kuljimme metsän läpi järven rantaan saakka. Aukealla rannalla näkyi siellä täällä lantakasoja. Sotilaat kertoivat virtahepojen tulevan rannalle yöaikaan. Rannalle oli rakennettu myös pieni terassi, ilmeisesti turisteja varten. Lepäilimme hetken ja söimme pähkinöitä. Kävely oli kestänyt 40 minuuttia ja vielä piti taivaltaa saman verran takaisin autolle.
Paluumatka kului hiljaisuuden vallassa, Nälkä, kuumuus ja väsymys alkoivat tehdä tehtäviään.
Näin viidakkomatkallamme sisiliskon, kolme perhosta ja muurahaisia, joista yksi oli tulipunainen. Vaikka apinoita ei ollut, oli viidakko jo itsessään upea kokemus. Aivan erilainen metsä kuin kotona.
Kiitimme sotilaita ja maksoimme vaivannäöstä. (Todennäköisesti he olivat mukana suojaamassa kapinallisilta, eivät niinkään villipedoilta).

Paluumatkalla poikkesimme pikkukaupunkiin ravintolaan syomään. Pöytä katettiin pihalle palmun alle. (Yksityiskohtana mainittakoon, että kukkapenkkien reunat oli tehty ylösalaisin asetetuista vihreistä lasipulloista)

Ennen ruokailua meille tuotiin käsienpesuvettä. Ruoka piti syodä sormin. Lautasella oli kokonainen kala, tomaattia, sipulia ja paistettua banaania.

Sitten ajoimme kiireellä kaupungin rajalle, koska maaseudulla tiet suljetaan levottomuuksien pelossa joka päivä klo 17. Tie oli jo ehditty sulkea, mutta mies, joka oli meilla oppaana, sepitti jotain vakuuttavan kuuloista vartijoille, ja saimme luvan ajaa Bujumburaan. Suljetulla tiellä ei juuri muuta liikennettä ollut. Saavuimme Bujumburaan klo 18.30, jolloin oli jo aivan pilkkopimeää.

 

 

 

Torstai on hyva paiva nahda villeja krokotiileja ja virtahepoja
Torstai 31.07.2008

Sori, en jaksa joka rakoon laittaa ä ja ö, kun se on niin energiaavaativaa...

Kaytiin asken torilla (siellä sisäbasaarilla) kolmistaan aidin ja irinan kaa ostaan mekkoa yhtä juhlaa varten. Hyi että se oli AHDISTAVAA! Eksyttiin ensin sinne vihannespuolelle. Kaikki miehet huuteli, vihelteli, taputti, osotti meitä sormella ja osa jopa tarrasi kädestä kiinni. Melkein aloin oikeesti itkeä. Ei ole helppoa olla valkoinen + irinalla oli tosi lyhyt hame ja mulla shortsit..
Saatiin ostettua se mekko ja sit äkkiä pois.


Aamupäiva oli paljon mukavampi: Käytiin joen suistossa katsomassa villieläimia: nähtiin krokotiileja ja virtahepoja, niin ja tietty kauheesti erilaisia lintuja. Yksi apinakin oli pihapiirissa.

Tästä eteenpäin vain aseen ja oppaan kanssa

Opas ja vartija hyppäsivät kyytiin

Kohta nähdään krokotiileja!

Hippoperhe pötköttämässä hiekkasärkällä

Tiistaipaiva me vietettiin hotelli Tanganjikan uima-altaalla. Hotellilla oli myös jotain venäläisiä helikopterilentäjiä. Hotellin (hinta)tasosta kertoo se, että kun 0,3l limu normaalisti maksaa 400 frangia, siella se oli 2000 (eli euron). Mutta uima-allas on siisti ja miellyttävä. Hotelli on myös siinä Tanganjikan rannalla. Rannalla on kyllä kiva kävellä, ihanaa hiekkaa ja palmuja.

Huomenna mennaan kai taas vaan uima-altaalle lojumaan päivaksi.

Lauantaina on M:n serkun joku häitä edeltava kosimisjuhla (vaik se serkku on jo naimisissa, mut koska ne meni naimisiin englannissa, niin perintet vaatii, etta taalla pitaa teha kaikki uudestaan.. Ja M:n aiti sanoi, että koska me ollaan ihan kuin M:n suomalainen perhe, niin tottakai meidätkin sinne juhlaan pyydetään.)

Kävimme monessa eri seurakunnassa.
Kuvassa pääkaupungin helluntaikirkko

Sunnuntaina mennään aamulla helluntaikirkkoon (kuulin, et täälla helluntailaisnaiset ei saa käyttaa housuja!! pelkkaa pitkaa mekkoa/hametta. niin outoo) Sit iltapaivalla lahetaan maaseudulle. Sen naisen, jonka luona asutaan, isän kotipaikalle. Ollaan siel 2 yötä ja tullaan tiistaina takaisin.
Keskiviikosta en tiia, toivottavasti paasen nettiin. Sit viikon paasta torstaina ehka lastensairaalaan/orpokotiin kaymaan ja sit en tiia siita eteenpain, mutta 10.8 aloitetaan kotimatka!

"pysy poissa pihaltani"

puistossa

nätti perhonen

Onhan taal ihan ok, mut olisin jo ihan valmis lahteen kotiin... Välillä on tosi tylsää, kun ei pääse oikein mihinkään, autokin oli taas hajalla ja oon ollu niin kipeä.

Tallaista nyt, palaan tas asiaan tuonnempana, heippa :)

Mökkiloma vuoristossa (sunnuntai-tiistai 3.-5.8.)

Maaseutu oli jännä kokemus. Menomatkalla ajeltiin rauhassa vuorten ylitse, etteivät mukana olevat kananmunat rikkoudu. Auto oli siis täynnä evästä. Upeita maisemia kyllä nähtiin. Olkikattoisissa savimajoissa porukka eleli ilman sähköä. Me kyllä yövyttiin siihen nähden aika luksuslukaalissa. Mr. S:n lapsuudenkodissa, jossa ei muuten ollut sähköä, mutta valot ja vesivessa toimii aurinkopaneeleilla. Se oli myös kylän ensimmäinen peltikattoinen asumus, 50-luvulla rakennettu kylänvanhimman talo. Dom matkusti bussilla edeltä valmistelemaan paikkoja ja alkoi heti valmistaa ruokaa, kun me saavuttiin. Kana on täällä kyllä ihan erilaista kuin suomalainen höttöinen jyväbroileri. Kauan elänyttä, lihaksikasta ja sitkeää. (Oli muuten varmaan siellä vuoristossa kasvanut kana, kun eihän meille edes ollut lihaa mukana). Aamiaiseksi syötiin muroja, maidon teimme keitettyyn veteen maitojauheesta.

Asuinpaikkamme vuoristossa

Naapuritalo ja banaaniviljelmää

On vaan niin outoa, että on palvelijoita! Ja tavallaan outoa, että burundilaiset rikkaat tulee kuumasta kaupungista mökkeilemään kylmään vuoristoon. Enpä olisi arvannut kaipaavani villapaitaa. Yöt nukuin pitkähihaisessa, verkkarit jalassa, paksun peiton alla ja silti oli kylmä. Lämpötila oli yöllä ehkä +10 astetta. Miettii vaan niitä, ketkä asuu noissa savimajoissa...

Kierreltiin maaseutua autolla. mr. S oli innokas evankelioimaan ja pysähdyimmekin muutamaan kylään pitämään pieniä puhetilaisuuksia. Kerrottiin muun muassa meidän perheen uskoontulotarinaa. mr. S. sen tulkkasi ja lopulta osasi jutun jo ulkoa ja kertoi sitä itse ja me vaan seisoskeltiin. Kyllä ainakin yksi nuori poika, joka toimi meille hetken oppaana, halusi alkaa uskoa Jeesukseen, niin rukoiltiin sitten sen kanssa.

Lapsia tulossa kaivolle vedenhakuun

Maaseudulla oli paljon helluntaikirkkoja. Käytiin myös katsomassa yhtä rakenteilla olevaa kirkkorakennusta. Kun me saavuimme paikalle, niin kaikki työ pysähtyi siihen ja ihmiset tulivat ihmettelemään meitä kummallisia eurooppalaisia.
Eräässä kylässä pieni lapsi meni peloissaan meitä karkuun äitinsä helmoihin. Se ei kuulemma koskaan ollut nähnyt vaaleaihoisia. Jotkut miehet ihmetteli naureskellen isän käsikarvoja. Oltiin kyllä jonkinlaisia nähtävyyksiä, mikä tuntui todella oudolta.

Käytiin Niilin alkulähteellä. Olen siis pidellyt hetken Niiliä kämmenelläni. Konkreettisesti koettuna sanonta "pienistä puroista kasvaa suuri virta".

Löydettiin myös kuuma lähde, jossa oli paljon porukkaa kylpemässä. Luonnon oma kylpylä. Miehille oli oma kivillä ympäröity allas, naiset ja pikkulapset peseytyivät pienemmässä lätäkössä

vähän ylempänä. En kyllä mennyt veteen, vaikka meille turisteille tarjottiin mahdollisuutta uida siinä hienommassa altaassa. Kokeilin purossa virtaavaa vettä kädellä ja se oli uskomattoman lämmintä. Kontrasti jääkylmään suihkuveteen. Vuoristossa oli varsinkin iltaisin kylmä, niin en käyny ees ekana iltana suihkussa, kun vesi oli jäätävää. hrr. Kun lopulta uskaltauduin pesulle, vesi värjäytyi aivan punaruskeaksi, olin niin täynnä hiekkaa; hiukset ja iho ja kaikki. (Hiekkateitä tuli ajeltua ikkunat auki...) Hiekka on Burundissa yleisesti ottaen punertavaa. Jännää, miten niin yksinkertainen asia kuin hiekka voi näyttää niin erilaiselta ja vaikuttaa osaltaan siihen, että koko maisema tuntuu aivan vieraalta. Aivan uskomaton kokemus tämä vuoristoseutu. Ihan toisesta maailmasta kuin oma arki.

Uskomaton maisema

vuoristoseutua

Lapsia, apinoita, häät ja kotiinpaluu

Käytiin keskiviikkona siellä lastenkodissa. (Piti lähteä klo 12, mutta Burundi time: lähdettiin lopulta klo 14.) Se oli rakennettu vanhaan sikalaan. Lapsia tuli jo autolle vastaa ja sitten ne esitti meille lauluja. Pihalla siis oltiin. Annettiin niille keksiä ja limua (tuntuu ettei tässä koko maassa juoda juuri muuta kuin kokista ja appelsiini- tai sitruunafantaa). Sponssattiin niille ateria, jotkut paikalliset sen kyllä teki ja toi sitten ruuan isoissa kulhoissa, joista lapset söi sen käsin. Yhden tarjottimen ympärillä istui useita lapsia piirissä. Tarjottimella oli papuja, banaania ja muuta sellaista. Lastenkodissa oli noin 50 lasta, jotka olivat sodassa jääneet orvoiksi.
Ja sitten sen jälkeen me mentiin hotellin uima-altaalle loppupäiväksi ja ne lapset jäi sinne vanhaan sikalaan. Ristiriitaista, miten ihmiset voikin olla maailmassa niin eriarvoisessa asemassa.

Torstaina (7.8.) nähtiin apinoita! Mentiin erään autokorjaamon takapihalle, jonne tulee aamuisin apinoita etsimään ruokaa. Niitä oli siellä noin 20. Annettiin niille banaaneja. Iloissaan ne niitä mussutti. Oli siellä pari poikastakin roikkumassa emojensa vatsakarvoissa.

Käytiin myös ostoksilla ja kuultiin, että kaupungilla oli edellispäivänä ammuttu ranskalainen mies. Isä ja M. kävi ostamassa jostain virastosta Burundin lipun. Se oli sekavaa ja vaikeeta, mutta nyt isän hassu lippu-pakkomielle on täytetty. Loppupäivä vietettiin hotellin uima-altaalla. Siitä paikasta tuli meille kestosuosikki sen jälkeen, kun se löydettiin.
Illalla käytiin kyläilemässä tuttaviemme luona.

Perjantaina mulle ja Irinalle tehtiin pikkuletit ja joukkoon laitettiin myös hiuslisäkettä (ostettiin sitä sieltä torilta). Siinä kesti 8,5 tuntia ja se sattui sikana, kun ne vaan kiskoi päänahkaa. Mut oli kyllä hienot. Laskin, että mulla oli 240 lettiä. (Pidin niitä suunnilleen kuukauden.)

Viimeinen kokonainen reissupäivä nautiskeltiin uima-altaalla ja syötiin pitsaa. Illalla päästiin myös vierailemaan eräisiin häihin, tosin meinattiin myöhästyä sieltä, kun ensin kyyti myöhästyi ja sitten lahjan paketoiminen paketointiliikkeessä kesti ihan älyttömän kauan. Häissä oli hieno rumpu+tanssiesitys. Häissä tarjoillaan täällä yleensä vain juotavaa. Yleensä kokista ja fantaa (varsinkaan muslimihäissä ei ole alkoholia). Ruokaa ei tarjoilla, sellainen kuuluu kai ennemminkin kosiojuhliin. Siellä kosiojuhlassa me ainakin saatiin jotain jänniä lihapasteijoita ja makeita kakkusia.

Häihin pyydetään kaikkia tutun tuttujakin helposti. Oltiin me tosin se morsian nähty aiemmin ja se itse asiassa taisi meidät juhliinsa kutsua. Sulhanen oli englantilainen blondi mies.
Sinänsä saavutus myöhästyä jostain Burundissa, kun aikakäsitys on täällä, mitä on. Monesti jutut alkaa pari tuntia sen jälkeen, kun on sovittu. Kuten ne kosiojuhlat, joiden piti alkaa klo 15. No, lopulta ne alkoi klo 18, kun kaikki oli saapuneet paikalle. Muutenkin sai aina odotella ihmisiä, mikä oli välillä hermostuttavaa, kun itse ollaan kuitenkin melko täsmällisiä.

Lentoasema jää taakse

Paluumatkalle lähdettiin sunnuntaina. 10.8. Meinasi tulla itku, kun hyvästeltiin kaikki, keitä oli saattamassa meitä lentokentälle. Paluu tapahtui samaa reittiä kuin menomatka. Etiopiassa piti odotella konetta melkein neljä tuntia, tulipa sitten shoppailtua ja sellaista. Sitten lentojen jälkeen hengattiin vielä päivä Tukholmassa ja matkattiin laivalla Suomeen, jonne saavuttiin tiistaina 12.8.

Ikävä jäi kyllä kaikkia niitä ihmisiä sinne, muutama heistä tuli kyllä käymään Suomessa pari vuotta myöhemmin.